Kukka- ja hautauspalvelu Lumpeenkukka

Muistovärssyt

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Onnellinen hän, joka päänsä painaa iankaikkisen Isän syliin.

Nuku tuoksuun kukkien,
nuku lauluun lintujen,
nuku nuoruusunelmiin,
nuku kevättoiveisiin.

Jumala sinuun minä turvaan.

Ei pauhina myrskyisen maailman
nyt häiritse unesi rauhaa.

Iltaan ehti kevään päivä,
jälkeen jäi vain surun häivä.

Siunattu olkoon tiesi,
siunattu matkasi viimeinen.

Hän levätköön nyt rauhassa
Herransa hyvässä huomassa.

Kiitos ja siunaus hiljainen myötä
matkalle, jossa ei tuskaa ei yötä.

Pohjaan sydäntemme
kätkemme kyyneleemme,
ikävän ainaisen.

Murtuu elon siteet,
kaikki häviää,
muiston kauniit kiteet,
vain pysyviksi jää.

Siellä, missä nyt olet,
kukkii kaunein maa.
Siellä tuuli lempein puhaltaa.

Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk´on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino

Nousussa päivän 
laulussa sinisen linnun,
siellä on matkamme määrä.

Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
armon auringon sylihin.

Nuku unta rauhaisaa.

Jumala on rakkaus.
Hän johdattaa uupuneen
virvoittaville lähteille.

Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.

On vain hiljaisuutta
ja sanaton suru.

Täällä pohjantähden alla,
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
On lepo jossakin,
särkymätön syvä rauha.

On maa, 
johon kaikki polut katoaa,
on rauhan maa.

Niin kuin muuttolintusen tie
taivasta kohti kulku vie.

Minä olen ylösnousemus ja elämä;
joka uskoo minuun,
elää vaikka olisi kuollut.

On aika silmät sulkea
ja lepoon painaa pää.
Herran käsi siunaava,
sun otsallesi jää.

Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää,
lepää Jumalan kämmenellä.

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.
Lepää rauhassa,
tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.

Purjehdus on päättynyt.
Meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon.
On muuton aika.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen
aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen
nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.

Kaikki elon siteet
kerran katkeaa,
muistojen kauniit kiteet
ainiaaksi jää.

Herra, kädelläsi uneen
painat pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa
uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.

Niin hiljaa enkeli kulkua johti,
elon virran valkeita rantoja kohti.

Nyt nukut ikiunta,
rauhallista, tuskatonta.

Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät
kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

Sydämessä soi
laulu hiljainen ja sanaton,
metsä hiljaa huminoi
kiire poissa on.

Hän, joka antaa surun
antaa myös lohdutuksen.

Surun kyynelten
lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet.

Tuli eteen hiljaisuus
ja kauniit tyynet veet,
vain valo ääretön
ja rauhan autereet.

On lempeä levon maa,
unen kaarisilta sinne johdattaa.
Niin turvaisaa on,
Herra,
Sun rauhaas nukahtaa.

Elämää eivät ole päivät,
jotka ovat menneet,
vaan hetket,
jotka muistetaan.

Se, mikä täältä on,
tänne jää,
vaan muisto helmenä kimmeltää.

Elämässä oli työtä,
sydämessä hyvyyttä,
lepää rauhassa.

Eräänä yönä näin unta,
että kuljin merenrannalla
Herran kanssa.
Taivaalla välkähteli kuvia elämästäni.

Huomasin, että niissä
kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kahdet joskus vain yhdet.

Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet jalanjäljet, ja sanoin: ”Herra, sinä lupasit kulkea
Aina kanssani. Mikset sinä ollut rinnallani, kun
tarvitsin sinua kipeimmin?”

Herra vastasi: ”Niissä kohdissa, joissa olet nähnyt vain
yhdet jalanjäljet, lapseni, minä kannoin sinua.”

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt` ihana enkeli kotihin vie.

Vaikene sydän, kuuntele hiljaa
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.

Levolle laske luojani,
armias ole suojani.

Niin lähdit, enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.

Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.

Kaipaa tuttu polku
rakkaan jalan astuntaa,
tuuli kotipuissa nyyhkii, valittaa.

Sydän lämmin ei syki enää,
vaan muistosi kaunis iäti elää.

Suo anteeksi, Isä
kyyneleet nää,
ne rakkautta on
ja ikävää.

Olit äiti niin hyvä ja herttainen,
oli sydämes` jalo kuin kulta,
palkitkoon isämme taivainen,
mitä saaneet oommekaan sulta.

Heittäkää hiljaa arkulle multaa,
siellä on mummu, siellä on kultaa.

Jäi ahkera työsi muistoksi meille
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Näin emme olis` tahtoneet,
on meiltä paljon pois.

Soita tuuli, kerro ikävämme,
uni kaunis anna mummollemme.

Vaiti seisoo pihapuut
ikävöivät kukkamaat
kaipaa tuttu pihapolku
rakkaan jalan astuntaa.

Kiitos hoivasta lapsuuden,
rakkaudesta, min annoit meille,
ohjaten askelta hyvän teille.
Annoit eestämme parhaintas,
Siunaamme, isä, sun muistoas.

Jätit meille muiston valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja hyvän.

Emme unohda muistoas kaunista, hyvää,
viime leposi olkoon rauhaisaa syvää.

Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.

Käsissä elon Herran päivämme määrä on.

Jokainen lähtö voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.

Suru asuu sydämissämme
onnelliset muistot elävät mielissämme.

Polkua mennyttä katselen,
sidon muistojen kukista seppeleen.
Siihen kukat niin ilon kuin murheenkin,
polun varrelta poimin,
jota kuljettiin.

Rakkaus on suurin,
se ei sanoihin eikä kyyneliin mahdu.

Sydän uupunut levon sai,
vaikeni ikuinen sunnuntai

Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt` tiedämme – sun hyvä olla on.

Loppui tuska, tuli rauha,
uni kaunis ikuinen.

Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen,
katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.

On tuska, sairaus, kyyneleet nää,
sun kohdaltas ohi kaikki tää.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen
on paistava sulle ikuinen.

Kiitos ja siunaus hiljainen myötä
matkalle, jossa ei tuskaa, ei yötä.

 

Hyvän, iloisen ihmisen muisto,
miten mieltä se lämmittää,
miten aina sen soinnusta sieluun
sävel kirkas soimahan jää.

Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehein…
Kari Rydman

Rakas ystävä
ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.

Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.

Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaiva, tuli rauha,
uni, kaunis, ikuinen.
Vaan sitten, ehtoon suussa,
kun sauna savuaa,
visertää lintu puussa
ja laine nukahtaa.
Mä työnnän airot veteen
ja soudan verkalleen
taivaan valkamaan.

Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa.
Se on ihmisen ihana oikeus
taipaleensa tehtyään nukahtaa

Ajan parhaan
Hyvä paimen ties,
Pääsi lepoon
väsynyt matkamies.

Siell` kukkia täynnä on maa,
sydän väsynyt levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä
ei tuskaa tunneta taivaan tiellä.

Vei kotiin Herra jo uupuneen,
elon pitkän kulkea antoi.
Otti syliinsä vanhan ja väsyneen,
hänet rauhan rantahan kantoi.

Takana elämän tuulet,
eessä rauha – iäisyys.

Kaunis on kuunnella
kutsua Luojan,
nukkua pois, kun jo uupunut on.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist` ei yhdenkään kadota sallis.

Kun kerran viimeisen suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan.
Yrjö Jylhä

Kaikki elon siteet kerran katkeaa,
muistojen kauniit kiteet ainiaaksi jää.

Kun pitkän elämän elää saa
voi rauhassa uneen nukahtaa.
Kun kaikki on valmista,
tehty työ
on edessä rauhaisa yö.

Viheriäisille niityille
Hän vie minut lepäämään.

Kotiin vaikeaan uuteen
viimeinen venhe vie.
Lempeään hiljaisuuteen
päättyy kulkijan tie.
Murtuu elon siteet,
kaikki häviää.
Muiston kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.

Näin Taivaan Isä päätti sen
sydämen lyönnin viimeisen.
Hän kotiin kutsui väsyneen
onneen ja rauhaan iäiseen.